perjantai 12. lokakuuta 2012

Rasvasota

Karppausta eli vähähiilihydraattista ruokavaliota vastustetaan Suomessa sillä perusteella, että se voi olla terveydelle vaarallista eikä siitä muka ole pitkäaikaisia tutkimuksia. Väite on pötyä. Yhdysvaltain johtava yleislääketieteen lehti New England Journal of Medicine julkaisi 4. lokakuuta 2012 israelilaisen tutkimuksen, jossa VHH-ruokavaliota verrattiin vähärasvaiseen sekä Välimeren ruokavalioon. VHH laihdutti paremmin kuin vähärasvainen ruokavalio ja myös veren rasvaprofiili korjaantui.

 http://viihdefoorumi.eu/viewtopic.php?f=30&t=20

http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=2405







http://www.nejm.org/doi/full/10.1056/NEJMc1204792







Elimistön tulehdus,kolesteroli ja ylipaino. 

www.viihde.foorumi.eu

Tutkijaprofesori Mauno Vanhala tekee tutkimusta.Kaupallisuus tunkee lonkeronsa joka paikkaan.Tutkimuksessa on seurattu tuhatta metabolisesta oireyhtymästä kärsivää ihmistä 17 vuotta.
Tutkimus on edelleen käynnissä,mutta alustavat tulokset viittaavat jo siihen että ylimääräinen paino /läski aiheuttaa elimistössä tulehdusta.Myös masennus liitetään vahvasti ylipainoon ja tulehdukseen.
Meille jokaiselle on geneissä määritelty oikea paino ja kun tämä paino ylittyy elimistö käy puolustuskannalle joka aiheuttaa koko elimistössä tulehdusta ja kolesterolin nousua.
Lääke tähän on painonpudotus ja säännöllinen liikunta.Liikunnan täytyy olla rasittavaa ja hengästyttävää.Painonpudotuksen myötä kolesterolitasot tippuu ja samoin verenpaine.
Tuollaiset alle 4 kolesterolitavoittelut ovat aivan turhia ja statiineilla tapahtuva lääkitys vaurioittaa terveyttä.Pohjoisen pallonpuoliskon asukkailla on luonnostaan korkeammat kolesterolitasot kuin päiväntasaajan ihmisellä.




Alfalinoleenihapon hapettuminen paistettaessa saattaa sen sijaan olla jonkinlainen riski. Se seikka, että alfalinoleenihapon suurempi saanti on yhteydessä suurempaan eturauhassyöpäriskiin miehillä, panee epäilemään, että syynä voi olla esimerkiksi rypsiöljyn sisältämän alfalinoleenihapon hapettuminen paistettaessa. Jos niin on, siihen ei auta mikään antioksidanttilisä, vaan vain rypsiöljyn korvaaminen paistettaessa esimerkiksi oliiviöljyllä
 http://ruohikolla.blogspot.fi/2009/01/myos-omega-6-rasvat-ovat-sydamelle.html






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.